Unissa,

oudoilla ovilla,

on aina jokin merkitys,

sokkeloiset kujat

ja tuulen kuiskinta.

Ovi on outo,

muttei se merkitse,

totuus,

on kylmempi,

kovempi,

meenee liian lujaa.

 

Avasin sen rasian,

jonka suljit ajat sitten,

se on

olemassa,

pienet helmet,

rikki menneen peilin sirpaleet,

liian teräviä,

haavat vuotavat,

valkealle lumelle,

liian lujaa,

ajaudut oudoille oville,

taas olet kahvassa kiinni,

miltei painat sen alas,

kunnes juokset karkuun,

punaiset jäljet,

peittyvät unohduksiin.

 

Punaiset huulet

ja mustat silmät,

tämä enkeli,

ei ehtinyt kotiin,

ennen ukkosta,

ennen auringon läpäisemiä

kyyneleitä.

Liian lujaa,

juoksit karkuun,

elämää,

rikkinäisillä jaloilla,

kivikolla,

ympyrän muotoisia unelmia,

taskun pohjalla.