Semmonen jännä olo. Odotus on käsinkosketeltavaa, samoin se kuplinta vatsassa. Ja se pieni myökky, joka ilmaantui taas sydämeni päälle.

Mun on vaikeaa olla ajattelematta... Puhuttiin TT:n tunnilla ystävyydestä. "Se kestää pitkänkin eron". Ehkä meidän ystävyyttä koetellaan. Ollaanko me oikeasti sitä, mitä ihmiset meissä näkee.

Naurattaa oikeastaan. Ne kommentit.. "Ne taitaa olla Vielä läheisempiä kuin ystävät." "Lesbot." Siksi meidät leimataan. Koska me uskalletaan luottaa. Mua ei kiinnosta minkään vertaa ihmisten kateelliset puheet tai katseet. Ne ei uskalla luottaa.

Sydämessäni mä tiedän, että voisin luottaa tälle mun ystävälle koko elämäni. Mutta mussakin kytee se pienen pieni pelko. Pelko menettämisestä. Ettei mulla enää olisikaan sitä. Mä en kestäisi.

Koska mä välitän siitä.

Vaikken aina osaakkaan näyttää sitä.