Runotorstai

Aika.

Kellon viisari ei liikahda,

kuulen oman hengitykseni,

valo viuhtoo pitkin mun kasvoja,

basso tuntuu,

värinänä jalkapohjissa,

koko ruumiissa.

Pysähtynyt,

en kuule sun ääntä,

vaikka sun huules liikkuu.

Painaudun siihen sykkeeseen,

joka vetää minua mukaansa.

Suljen silmäni

ja unohdan,

etten voi lentää.