Tahtoisin ymmärtää,

mutta suru sumentaa pääni,

tahtoisin nähdä,

mutta kyyneleet hämärtävät maiseman

ja kun kuu nousee hiipien taivaalle,

se muistona olkoon,

jottei kukaan unohtaisi,

miksi kannattaa elää,

jottei viha sumentaisi näkymää,

ottaisi mieltä haltuunsa,

pakottaisi tarttumaan viimeiseen korteen,

joka on vain valhetta.

Jottei tarvitsisi koskaan upota,

siihen pimeään,

kun millään ei ole enää merkitystä,

kun maailma romahtaa,

eikä kukaan tule pelastamaan.

Haluan omistaa tämän runon Sellossa kuolleiden omaisille ja niille, jotka joutuivat näkemään tai tuntemaan kuoleman. Sillä minä tiedän, että vaikka ihminen olisi vieras, se näky ei jätä rauhaan. Mutta se haalistuu ajan myötä