Mä en mahda sille mitään, että muhun sattuu.

Se kaikki, mitä en voi sulle sanoa ääneen. En edes kirjoittaa. Koska mä en halua menettää sua.

Enkö mä ole ikinä kertonut, että olet mulle tärkeä?

Mitä helvettiä mun pitäisi tehdä, että sä näkisit sen?? Mä TARVITSEN sua. Sä olet TÄRKEÄ. Ihana, kaunis ihminen.

Mun YSTÄVÄ.

Oon yrittänyt, ettei sillä olisi väliä, mitä mä merkitsen sulle. Minkä mä sille mahdan?

Mutta mulle, sä olet ystävä.

Sattuu, etten ole sulle samaa. Ettet pidä mua sellaisena, joka tukisi sua loppuun. Ettet uskalla sanoa mulle suoraan, mikä on.

Se sattuu niin paljon, että tuntuu, kuin sydän repeytyisi irti rinnasta.

Mutta ei se vähennä sun arvoa mulle.

"Toivon sinulle, ystäväni, että elää taas uskaltaisit, että surujen suurten jälkeenkin, ilon siiville nousta saisit. Toivon sinulle ystäväni, ettet lakkaisi luottamasta, vaikka vielä on aivan hämärää, kevään pelto on roudassa vasta."

"Toivon sinulle ystäväni, ettet koskaan toivoa heitä. Ja kun itse et jaksa uskoa, kulkee vierelläsi enkeleitä."

"Toivon sinulle ystäväni, taivaan raikkaat ja lempeät tuulet. Että kaikkina elinpäivinä levon löydät ja lohdun kuulet."

Oot tärkeä mulle, Aasi. <3