Tämä paikka on täysin mahdoton,

peilejä täynnä,

mutta ääntä ei kuulu.

Minä huudan huutamistani,

kuiskaan sanat tavuttaen,

ei ääntäkään.

Täällä humisee,

kuin junassa istuessa,

ja koko huoneen täyttää

sairaalan tuoksu.

Pienet posliininuket,

nojaavat vastakkaisen seinän

rikkoutuneeseen peiliin.

Ne hymyilevät,

kaksi lasta,

äiti ja isä.

Ehkä mahdoton paikka,

on mieleni peilisali,

tuhansissa peileissä

välkkyy taivas.