Tiedätkö sen tunteen, kun jotain asiaa ei voi kuvailla sanoin? Kuin se olisi ihan kielenpäällä, muttet pysty muodostamaan siitä sanaa saatikka lausetta, joka kuvaisi sen täydellisesti? Siltä minusta tuntui eilen illalla ja tuntuu yhä, kun mietin kaikkia asioita. Ne ovat kuin sillisalaatti minussa, kaikki tunteet, muistot, tuoksut, pinnat, ihmiset ja nykyisyys. Ainoat asiat, jotka pitävät minut jollakin tapaa järjissäni ovat tämä kirjoittaminen ja musiikki. Muttei ole tullut vastaan vielä ketään, joka olisi osannut kuvata tätä juuri oikeilla sanoilla.

Se on tyhjyys, onnellisuus, suru, viha, rakkaus, ystävyys, hyvät muistot, pahat muistot, ihmiset, tulevaisuus, tämä hetki, menneisyys, muutos, minä, sinä, me, he, te ja kaikki muu, joka pyörii ympärillä. Minussa.

Sain selville eilen, etten ole käsitellyt yhtä ihastusta loppuun mielessäni, vaikka siitä tunteesta on aikaa. Ja se pulpahti pintaan kesällä. En ole vielä saanut sitä käsiteltyä ja mietittyä, että mitä teen sille tunteelle minussa.

Ja en ole vielä päättänyt, että kuka minä olen. Tuskin saan sitä koskaan päätökseen. Mutta olen hyvässä alussa.

En ole käsitellyt niitä kaikkia rumia sanoja muiden suusta, saatikka omastani. Olen vain torjunut ne pois. Painanut ne syvälle, jotten koskaan löytäisi niitä. Mutta siellä ne ovat. Eivätkä ne koskaan pois olleetkaan.

Muisto.

Pimeä huone, mutta tiesin, että siellä on kaksi lähes vierasta ihmistä ja se kaikkein läheisin ihminen. Ja minä kerroin ajatuksia pimeyteen. Niitä rumia ja pelottavia käärmeitä minusta. Ja tunsin, kuinka he kuulivat jokaisen sanan ja pohtivat niitä.

Muisto.

Vesi liplattaa laituria vasten ja istun siinä katsellen puita. "Lukemani perusteella olet kasvanut ja oppinut paljon täällä rippileirillä." En pysty katsomaan. Kirjoitin sille paperille kaiken. Ja nyt se on jonkun toisen käsissä, ja minä olen hänelle kuin avoin kirja. "Niin olen. Tuntui niin hyvälle mennä toisten kanssa uimaan, kun ei tarvinnut ajatella katseita sinussa, kuin niitä ilkeitä sanoja tatuoituina minuun. Sain olla ilman pelkoa ja arvostelua. Ja se isosten saarna oli niin.... Kuin joku olisi vihdoin saanut sen kaiken esille ilman sanoja. Ja se oli niin upeaa, että melkein itkin. Tuntui hyvälle kertoa melkein vieraalle ihmiselle, että mitä olen ajatellut, koska hän ei voi tuomita." Ja koivun oksalla on lintu.

 

Ja vaikka se on liian pehmoinen sana, sanon sen, koska ei ole parempaan; minä pelkään. Pelkään mennä kouluun, koska viime vuotiset muistot eivät jätä rauhaan. Ei ole mitään hätää, ennen kuin...... En käsittele sitä täällä. Mutta kiitos S, sinusta on ehkä ainut hyvä muisto liikuntatunneilta, kun et osallistunut hiihtoon ja kävelit kanssani. Ja tiedäthän...... Se oli sellainen hetki, ettei tarvinnut esittää ketään muuta. Kiitos siitä.

"Muistot jotka jäi jo taa, mutta pitää otteessaan, niistä pois päin lennän mutta siivet ovat raskaat niin. Tulkoon tuulet, vieköön muistot pois ja minut sinne missä alkaa voi uuden päivän, uuden huomisen, jättää voin viimein muistot eilisen. Tulkoon tuulet, vieköön muistot pois."

"Kuka teki kauneudesta väärää? Kuka enää uskaltaa laulaa, kun kaikki ympärillä sortuu? Kun kaikki hajoaa, ja viimeinenkin usko horjuu? Muuttaa päivien suuntaa, ei kukaan voi mihinkään hintaan."

"Ilman vuoronumeroa jonotetaan, läpi koko elämämme jotain odotetaan, käytetään päivämme häpeämällä."

 

Maraton kirjoitus.

Ja taas asiat menivät eteenpäin.

Pienin askelin.

 

Crizy

xoxoxo