Ei kaikki ole,

mustaa tai valkoista,

harmaiden koko skaala,

ja elämä sekaisin.

Miten teet sen,

uppoan pyörteeseen,

enkä pelkää,

sillä se olet sinä,

pyörremyrskyn silmässä.

Kosketus kaikuu iholla,

sinä olit niin lähellä,

mutta silti liian kaukana,

huokaus pirstoo hiljaisuuden.

Sormenjälkesi,

jääneet minuun,

kuin omistusmerkit,

tämä oli joskus minun,

kunnes aurinko nousi,

ja menninkäinen katosi onkaloihin.

 

Tulisitko vuokseni,

maailman ääriin,

aivan kuten lupasit,

karkaisimmeko,

tulevaisuuteen,

repussamme unelmat,

liian kevyet kengät,

ja toivo huomisesta.