On suoraan sanottuna outoa, miten mä muutun talvesta kesään. Vaikka ulkona sataa, haluaisin sinne tanssimaan. Vaikka kello on paljon, mua ei väsytä. Ja vaikka pelkään tulevaa ja mennyttä, elän tässä hetkessä. Ja haluan olla ystävieni kanssa. Joiden kanssa saan olla oma itseni.

Tein ystäville koulun päättäjäislahjaksi Ifolor-kuvakirjat ja selailin omaa kirjaani tänään. Tippahan siinä tuli linssiin. Voi miten pieniä me oltiin joskus... Enkä mä osannu sillon ees ajatella, että ne ihmiset olis mulle ne tärkeimmät ja läheisimmät yhä vieläkin. Ehkä vielä läheisempiä kuin alkuaikoina. On päässyt sukeltamaan syvemmälle toiseen ihmiseen. Nähnyt heikot kohdat. Ja näyttänyt sille toiselle itsestään puolia, joita ei näytetä kaikille. Kertonut kipupisteistä. Joskus ei tarvi edes sanoa mitään. Toinen tietää, ymmärtää.

Luulin, että ystävyys on myytti. Kirjojen satu. Mutta kyllä mä voin sanoa, että se on ihan totta.

I can be tough, I can be strong,

but with you, it´s not like that at all.

There´s a girl, who gives a shit,

behind this wall, you´ve just walked through it.

Voin olla luja, voin olla vahva,

mutta sinun kanssasi, se ei ole sellaista ollenkaan.

On olemassa tyttö, joka välittää,

tämän seinän takana, sinä vain kävelit sen läpi.

Uskon, että ystävät ovat hiljaisia enkeleitä, jotka auttavat, kun unohdamme miten lennetään.

 I just wanted you to know, I love you so.

Halusin sinun vain tietävän, rakastan sinua niin.