Sade putoilee pehmeänä, mun ikkunaan. Tuuli soittaa hiljaa, vahvasti, kuin viulu. Rätisevä nuotio, aaltojen tasainen loiske kivikkoon. Koivunlehti lennähtää hiuksiin. Varvas koskettaa varoen santaa, järvi heijastaa kuun pinnassaan.

Alexander Rybakin Song from a Secret Garden sai mut tuntemaan näin. Muistamaan kesää. Pehmeää kesäiltaa.

Rannalla näkisin miehen ja lapsen, käsikädessä, isä taluttaisi poikaansa kodin lämpöön. Minä uppoaisin. Halki tumman veden, pehmeästi, pelkoa tuntematta.

Kaipuu on suuri. Valtava tunne rinnan päällä.

Kun auringon valo hiljaa hiipii hämärään. Aamun ensi kuiskaus mun korvassa, kaste kukkien terälehdillä.

Voisin kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen. Vaipua siihen tunteeseen. Rypeä kaipuussa, joka on jollakin lailla ihana tunne. Odottava. Kaunis. Sitten se häipyy. Pianon viimeiset pisarat. Viulun viimeinen hyvästi. Poissa.

Kukat kuihtuivat. Lehdet putosivat. Jäin odottamaan seuraavaa.