Tarvisin nyt ihan oikeesti apua sen kanssa, mikä musta tulee isona. Koska se "iso" olis tulossa helmikuussa. MÄ EN OO VALMIS, mulla ei oo hajuakaan ja numerot on persiillään ja..............

Kaija Koo laulaa, että mun pakoni loppuun juostu on. Mutta mulla se vasta alkaa. Kuin juoksisi rullaportaissa väärään suuntaan. Mutta vääjäämättä väsyy juoksemaan ja lopulta on pakko valita.

Ja sitten kaikki tulee hiton neuvoineen, että tee näin tai näin. Ja mun pää on entistä sekaisemmin ja mä en oikeesti enää tiedä, että mitä helkkaria mun pitäis tehdä.

Kirjoittaa mä haluaisin. Mutta siihen ei kouluteta, mun mielestä siihen synnytään. Okei, anteeksi, tottakai sitä opetetaan. Mutta en mä puhu mistään pilkkusäännöistä vaan tunteesta, siitä, että elää kirjoittamiselle. Sitä ei voi oppia noin vain.

 

Tein kuviksessa Kasvu nimisen työn. Se on niin minä, että ihan sattui kun joku kysyi, mitä siinä tapahtuu. Tyttö pienen nallen kanssa kyyneleitä silmissään, kun kaikki nauravat. Tyttö, joka on värjännyt hiuksensa mustiksi, viillellyt ja alkanut polttaa ja juoda. Hänkin on onneton. Lopulta hän on oma itsensä ja iloinen.

Mutta mä olen vasta siinä keskimmäisessä kuvassa. En kirjaimellisesti, mä en juo enkä polta. Enkä viiltele. Enkä värjää hiuksiani mustaksi. Mutta henkisesti mä olen yhtä eksynyt.

Ja sitten pitäis päättää et "mitä sä teet koko LOPPUELÄMÄSI". Tiedän, ei se oo mun koko loppuelämän ammatti. Mutta se tuntuu liian aikaiselta.

Katoin, että pääsisin lähilukioihin aika helpostikkin keskiarvon perusteella. Mutta kosmetologikouluun en pääse ainakaan ensi vuonna ja se on ihan ahterista. Ei se johdu arvosanoista, mutta pitäs olla vanhempi tai lukion käynyt.

Anna mun ja kaikki kestää.

Mä en jaksais enää lukea, mä olen tehnyt sitä nyt melkein yhdeksän kouluvuotta. No thanks.

Ja mä en jaksa sitä pätemistä, mä meen vaan sekasin. "Älä tee näin, tee näin, mut valintahan on sun!" -.-

Voisin nukkua ja kirjoittaa.

Kuunnella musiikkia sydämellä ja elää päivän kerrallaan.

Oliskos se liikaa pyydetty?

Olis.

Kaikkien pitää olla niin helkkarin koulutettuja ja koulun käyneitä, jotta selviää. Huoh. Mutta mä pyydän, et jos mulla kihahtaa hattuun niin kuin eräillä jotka on opiskellu aika paljon, ni heittäkää mua jollain ja sanokaa, et haloo. Susta tulee kohta samanlainen kusipää!!

Jospa aloittaisin alusta. Minusta. Kirjoittaisin käsikirjoituksen valmiiksi. Kuuntelisin musiikkia.

Kyllä mä sitten tiedän, kun aika tulee.

Ja jos en tiedä, voin aina tehdä U-käännöksen ja mennä toiseen suuntaan. Loppujen lopuksi, eihän täällä ole pakko kuin syntyä ja kuolla.