muistot kaikuvat loputtomina kuin
vastakkaiset peilit
eikä niitten kautta voi astua kuin toisiin
itsensä kuviin,
ulkona taivaanrannan tähti, kumipallo, ja koira
Caj Westerberg, kokoelmasta Uponnut Venetsia (Otava 1972)
Tuossa aihetta.
Eksynyt,
omaan äärettömyyteensä,
päättämättömyyteensä,
loikkinut pakoon itseään,
aivan liian kauan.
Kulman taakse,
peiliin,
jossa näkee itsensä
taas uudelleen,
umpikujaan
pehmeään,
hän hiljalleen uppoaa,
unelmat, perhe
jokainen toive ja tuleva päivä,
täynnä uusia haasteita.
Uskaltaisitko,
kurkistaa?
Kommentit