Vesi on kylmää,
minä en nää kuin kaukana siintävän
taivaan,
ja sen rajaan piirtyvät
joutsenet.
Koivujen havina tuulessa,
kokon valo häviää,
humailaisten huutoon
ja minä,
kokoan ne seitsemän kukkaa,
tyynyni alle,
jotta olisi jotakin,
johon uskoa.
Unessa,
juoksen halki niityn,
enkä tunnista
käsiä,
jotka silittävät hiuksiani.
Juhannus,
keinun hiljaa,
valoisan yön,
pehmeään suudelmaan,
juhannusruusu
on silkkinen
poskea vasten.
Kommentit