Vesi on kylmää,

minä en nää kuin kaukana siintävän

taivaan,

ja sen rajaan piirtyvät

joutsenet.

Koivujen havina tuulessa,

kokon valo häviää,

humailaisten huutoon

ja minä,

kokoan ne seitsemän kukkaa,

tyynyni alle,

jotta olisi jotakin,

johon uskoa.

Unessa,

juoksen halki niityn,

enkä tunnista

käsiä,

jotka silittävät hiuksiani.

Juhannus,

keinun hiljaa,

valoisan yön,

pehmeään suudelmaan,

juhannusruusu

on silkkinen

poskea vasten.