Piano soi, kevyesti sormet lipuvat koskettimilla ja haluaisin suudella sinua juuri nyt, kun olet kauneimmillasi. Sinä olet keskittynyt, otsasi on rypyssä, kun tulet hitaaseen kohtaan kappaleessa. Surulliseen kohtaan. Silmäkulmasi kyynel taittaa valoa sateenkaaren väreissä ja minä olen pakahtua. Sinä käännät kasvosi ikkunaan, mutta kappale soi yhä. Sinä muistat tämän ulkoa, ymmärrän ja minuakin itkettää. Sinä et voi katsoa minuun, enkä minä enää sinuun. Sillä nään, mitä teen sinulle ja se satuttaa. Lyhistyt silmissäni kasaan, kuin orvokki, hentona tuulen mukana, rapistuneet lehtesi lähtevät lentoon.

Kappale päättyy painavaan painallukseen. Ääni on matala ja korkea, kaunis ja ruma samaan aikaan. Vihdoin käännät kasvosi minuun. Ja minä tiedän, ettei tämä tule koskaan toimimaan niin kuin sormesi pianoa vasten. Ettemme koskaan soi yhtä hyvin yhteen, kuin ruma ja kaunis ääni. Emme koskaan tule heijastamaan sateenkaaren värejä. Ja sinäkin tiedät sen. Painavana nousen tuolilta, sinun viereltäsi ja katson sinuun. Sinä et enää itke, mutta tiedän tämän merkitsevän sinulle samaa kuin minulle. Kurotan koskettamaan sinua, aivan kuin olisit kaukanakin minusta. Sinä tartut käteeni, ja vedät minut syliisi. Painan pääni rintaasi vasten.

Ehkä tämä riittää.