Se tunne tulee taas. Hiipii pitkin selkärankaa, pujahtaa ovelasti läpi pääni.

"Ei susta ole mihinkään. Läski. Laiska. Typerä. Sanaton, punasteleva, tyttö. Olet niin eksyksissä", se suhisee korvaani.

"EI! Mene pois. Minä olen nyt vahvempi. Mene pois..."

Nyt se nauraa: "Et sinä ole sen vahvempi, näätkö miten he katsovat? Kuuletko, miten he puhuvat, supattavat? Oletko sinä täysin tyhmä?"

 

Ja pelottavinta on tajuta, että se on oma itseni, joka kuiskii noita ajatuksia mieleeni.

 

Pyydän anteeksi. Tämä ei ole ollut kaikkein paras päivä.

Se kaikuu päässä.

"Sinä et ole tarpeeksi."