Ääh. Oisin taas voinu sanoo jotain. Kertoa... Miten vaikeaa sellanen voi olla, jos toisetkin kertoo ongelmistaan ja kaikkee. Sit tuli sellain tunne, että ei.... Ei. 

Tänään mä sain sen ajatuksen taas. Se hiipi... Kuin ruma, hyvin ruma käärme olisi liemurrellut pääni sisään ja uskotellut olevansa kaunis, helppo tapa ulos.

Pois.

Tuntui pahalta jäädä taas toiseksi viimeiseksi huutojaoissa. Ja sitten turvauduin siihen ajatukseen, että hei, mä olin tokavika.

Sitten se viimeinen tyttö torjuu maalin.

Ja mitä mä teen?

Seison kentällä ja pelkään palloa hullun lailla.

Mutta se tunne, voi luoja, miten hyvälle tuntui kerrankin juosta alkulämmittely LOPPUUN asti. Enkä mä edes kuollut!!

Mua pelottaa taas se terkkarin tarkastus.

Onneksi se ei pääse mun pään sisään. Kiitos siis siitä. Ainakaan kukaan ei voi arvostella mun ajatuksia.

Ja mun on taas hirveän vaikea olla erään ihmisen kanssa. Koska se ihminen on itsekäs, inhottava. Ja mä HALUAISIN nähdä siinä ihmisessä jotain hyvää. Yritän perustella lapsuuden traumoilla. Ihan millä vaan. Muttei kukaan saa käyttäytyä noin toisia ihmisiä kohtaan.

Mulle on opetettu että se on väärin.

Äww.

Mitähän tästäkin ja tulee??

MÄ VIHAAN LOPPUSYKSYÄ. Oikeasti ihmiset, voisko joku kelata aikaa taaksepäin, ja olla keksimättä syysmasennusta?

Olisin sille ihmiselle extra kiitollinen!