Hän katsoo,

koskettaa ja värisee,

kuin haavan lehti kesätuulessa.

Kuinka erilainen,

tuo ihminen onkaan,

haavoittuvainen.

Kunpa olisikin,

todellinen tuo hetki,

kun olet kanssani,

hän ajattelee,

vetäytyy pois,

kääntää selkänsä,

pikkuruisille onnen nupuille.

Jos menet pois,

hän huokaa,

mikä minusta sitten tulee,

sinulle?

Hän katsoo uudelleen,

haavoittuva ihminen,

ohikiitävän hetken,

he olivat yhtä.