Aivan kuin

en ennen olisi osannutkaan

hengittää,

huutaa ja karjua,

rakastua ja kuiskia,

tuntea ylipäätään,

mitään.

Kunnes lensit,

runo,

siivillä kevyillä

näytit minulle maailman,

jossa ei tarvinnut osata

puhua,

jossa kukaan ei odottanut,

sait olla rujo,

ujo,

kaikki samalla kertaa.

Sinä keinutit,

haparoivan, rikkinäisen,

turvallisuuteen,

näytit tien,

ja minä seurasin.

Muhkuraisia polkuja,

aseenani näppäimet,

vilkas mieli,

tuulen hurja huuto

ja veden laulu.

Minä en pelännyt,

en pelkää nytkään.

Kiitos, runo,

että tulit.

 

 

Ehkä tuota runon merkitystä tai ylipäätään kirjoittamisen merkitystä ei tarvitse tuon enempää perustella.

 

Mukavaa lauantaita ja SNY, pakettisi tuli eilen, raportoin sen tänään, jahka saan kuvat koneelle.

Luv, Crizy