keskiviikko, 14. joulukuu 2011

Et saa mua sortuun, kestän lyönnit vaik ne sattuu, mä uskon parempaan ja siks laulan mun laulua.

Alan jo jollakin tapaa toistaa itseäni, joten en pahoittele sitä, etten ole taaskaan neljään kuukauteen kirjoittanut. Lukio on alkanut hyvin, ainakin niin hyvin kuin voi odottaa.

Elämässä on nyt aika paljon kaikenlaista meneillään, niin hyviä kuin pahojakin asioita, mutten rupea niitä niinkään perkaamaan täällä. Olen kuitenkin ainakin tällä hetkellä melko onnellinen, mikä on aikalailla harvinaista näinä päivinä. Mutta mä tiedän, että elämä paranee vielä. Että mä osaan käsitellä nää asiat mun päässä ja pääsen vihdoinkin niistä eroon.

Onhan tätä jo jauhettu kuka ties montako vuotta. Eiköhän olisi aika laskea irti vanhoista asioista?

Maailmassa on varmasti paljon asioita, jotka tulee satuttamaan mua tulevaisuudessa mutta koska haluan uskoa ja osittain tiedänkin, että tulossa on niin paljon hyvääkin, haluan jatkaa tätä matkaa vieläkin. Haluan herätä aamuisin sateen ropinaan, lumen äänettömään leijailuun tai auringon ensi säteisiin. Haluan tuntea varpaillani kylmän lattian tai pehmeän maton. Haluan kuljettaa kättäni pitkin patjaa ja venytellä aamuisin, kun ei ole kiire minnekään.

 

Oikein mahtavaa keskiviikkoa kaikille teille, rakkaille.

Enää 10 päivää jouluun. :) <3

 

Crizy

sunnuntai, 14. elokuu 2011

Pitkästä aikaa.

Hei taas.

Anteeksi, etten ole kesällä kirjoitellut. On ollut ihan mahtava kesä, en voi kylliksi kiittää kaikkia ihania ihmisiä, joiden kanssa sain sen viettää. Nyt olen sitten palannut kouluun, aloittanut lukiossa ensimmäisellä luokalla mikä on erittäin outoa. Mutta samalla aikaa aika jännittävää.

Sanat on pitkästä aikaa vaikea löytää, olen tuijottanut tätä kirjoitusta viisi minuuttia ja yrittänyt keksiä, mitä sanoisin. Olisi taas niin paljon, mistä kiittää mutten osaa pukea sitä sanoiksi.

Olo on melko epävarma, johtuen uudesta koulusta ja uusista kuvioista muutenkin. Mutta kyllä se siitä. Onhan tässä aina aikaisemminkin selvitty uusista asioista.

Turhauttaa, kun ihmiset kyselee, että mikä musta nyt sitten tulee. Mihin lähden lukion jälkeen. Joskus, kun oikein ärsyttää vastaan: "Pummi. Lukion käynyt YO-pummi." Se yleensä saa ihmiset hiljaisiksi... Vaikka ei musta sitä toivottavasti koskaan tule. Mutta miten mä nyt, kun olen just aloittanut uuden koulun, voisin miettiä, että mitä sen jälkeen. Ehkä pitäisi, ehkä kadun myöhemmin, etten miettinyt yhtään. Mutta nyt haluaisin vaan nauttia tästä hetkestä.

Vielä on kesää jäljellä, eikös? Talven pakkasiin on vielä hetkinen. Haluaisin nauttia syksystä ja kesän lopusta. Opetella uusi elämä, pikkuisin askelin.

 

So I won´t let you close enough to hurt me.

Pitäkää peukkuja. Tästä tulee vielä jotakin hyvää.

Crizy

sunnuntai, 19. kesäkuu 2011

There´s a girl, who gives a shit, behind this wall.

On suoraan sanottuna outoa, miten mä muutun talvesta kesään. Vaikka ulkona sataa, haluaisin sinne tanssimaan. Vaikka kello on paljon, mua ei väsytä. Ja vaikka pelkään tulevaa ja mennyttä, elän tässä hetkessä. Ja haluan olla ystävieni kanssa. Joiden kanssa saan olla oma itseni.

Tein ystäville koulun päättäjäislahjaksi Ifolor-kuvakirjat ja selailin omaa kirjaani tänään. Tippahan siinä tuli linssiin. Voi miten pieniä me oltiin joskus... Enkä mä osannu sillon ees ajatella, että ne ihmiset olis mulle ne tärkeimmät ja läheisimmät yhä vieläkin. Ehkä vielä läheisempiä kuin alkuaikoina. On päässyt sukeltamaan syvemmälle toiseen ihmiseen. Nähnyt heikot kohdat. Ja näyttänyt sille toiselle itsestään puolia, joita ei näytetä kaikille. Kertonut kipupisteistä. Joskus ei tarvi edes sanoa mitään. Toinen tietää, ymmärtää.

Luulin, että ystävyys on myytti. Kirjojen satu. Mutta kyllä mä voin sanoa, että se on ihan totta.

 

I can be tough, I can be strong,

but with you, it´s not like that at all.

There´s a girl, who gives a shit,

behind this wall, you´ve just walked through it.

Voin olla luja, voin olla vahva,

mutta sinun kanssasi, se ei ole sellaista ollenkaan.

On olemassa tyttö, joka välittää,

tämän seinän takana, sinä vain kävelit sen läpi.

 

 

Uskon, että ystävät ovat hiljaisia enkeleitä, jotka auttavat, kun unohdamme miten lennetään.

 I just wanted you to know, I love you so.

Halusin sinun vain tietävän, rakastan sinua niin.

 

lauantai, 18. kesäkuu 2011

Runotorstai: Odotus

Pitkäaikainen odotus,

olen irti sinusta,

vihdoinkin vapaa,

lentämään.

Kun sinä olet mennyt,

jää tyhjyys,

minä ja siivet.

torstai, 16. kesäkuu 2011

Ei otsikkoa

Aluksi, anteeksi, etten ole kirjoitellut. Elämä on tietyllä tavalla sekaisin juuri nyt. Tänään varmistui sitten, että kaikista muottiin juotumisen pelkoisista pyristelyistä huolimatta lähden lukioon. Tavallaan olen onnellinenkin. Pääsen miettimään. Sillä musta tuntuu, ettei kosmetologin ammatti olis riittänyt mulle. Mä haluan auttaa ihmisiä, en ulkoa - vaan sisältä. Ehkä mä voisin harkita sitä psykologin koulutusta. Pitää katsoa. Nyt haluan nauttia lomasta ja olla iloinen siitä, ettei tarvii taas vähään aikaan miettiä, että mikä musta tulee isona.